Kotona!!

Lennot sujuivat hyvin ja kotona ollaan. Yö Delhin lentokentälläkin oli ihan turvallinen ja sujui aika nopeasti, koska nukuin suurimman osan yöstä. Oli aika vaikea asettua nukkumaan koska "sänkynä" oli sellanen aurinkotuolia muistuttava kova penkki, lisäksi siellä oli kova hälinä. Heräsin siihen kun kaksi miestä Finnairilta tuli kysymään millä koneella olin menossa, kyyneleet tulivat silmiin, vihdoin ja viimein pääsisin kotiin. He ottivat passit ja lentoliput ja tulivat puolen tunnin päästä hakemaan meidät.
Minua oltiinkin vastassa suomessa ja lähdinkin kotiin saman tien, Sanna jäi lentokentälle. Oli niin haikea jättää Sanna, mun matkakaveri, jonka kanssa on elänyt kolme kuukautta, kokenut ja nähnyt kaikenlaista. Nyt kaikki on ohi, jäljellä vaan valokuvat. Haikeana sitä Nepalia miettiikin, se mystinen maa siella kaukana....ja kaikki ihanat, auttavaiset ja nauravaiset ihmiset, voi kun tulee niin ikävä heitä kaikkia.
Kotona oli aika jännä vastaanotto,nimittäin Jusu ja Cata eivät meinanneet omistajaa tunteakaan, mutta Jusu tajusi muutaman haukkumisen jälkeen, -oho, toi on meidän mamma, ja niin sain märkiä pusuja poskilleni. Mutta Cata, vieläkin se vähän pälyilee ja näyttäisi siltä kun se ujostelisi koko ajan. Käy välillä nuuhkasemassa housun punttia ja lipasemassa varpaasta ja sitten lähtee karkuun. Oli se eilen vähän aikaa sylissäkin, mutta mutta, vie varmaan muutaman päivän aikaa ennen kun Catakin normalisoituu. Ensi viikolla käyn hakemassa Raisuli tyttöseni kotiin pohjoisesta ja katsotaan mitä täpäkkä neiti siihen sanoo;)

Kotiin

Tultiin Pokharasta tanaan Kathmanduun ja ylihuomenna matka jatkuu Delhiin ja torstaina lento kotiin. Meilla ei taaskaan ole niita Intian viisumeja, joten joudutaan yopymaan Delhin lentokentalla, meilla on varattuna evaat,kirjoja ja pelikortit jotta aika menisi akkia.
Mahtavaa oli Pokharassa trekin jalkeen kaytiin kahden paivan rafting-retkella. En ollut koskaan kokeillut ja nyt tuntuu, etta raftingkarpanen on puraisuut minua,pakko kokeilla suomessakin. Joki oli vaan aika tylsa eika kovinkaan montaa kohtaa ollut sellasta hurjaa, enimmakseen hypattiin veneesta ja uitiin ja pidettiin hauskaa. Opas pyysi seuraavana paivana meita mukaansa yhden paivan rafting:n ja paatin lahtea, meinasin kaantya takasin kun nain minkalainen joki oli aika huima, mutta sitten kaverit rohkaisivat ja niin paatin lahtea kokeilemaan.Hengissa siitakin taas selvittiin:)
Perjantaina hypattiin laskuvarjohyppy kalliolta ja niin liideltiin taivaalla sellanen puolisen tuntia.Ihanaa. Mulle sattu taas sellanen hullu Nepalilainen pilotti jonka kanssa hyppasin. Se nauroi lennon aikana kuin mielipuoli ja kiusasi, mutta hyva huumori silla oli ja hauskaa oli. Tosin pelotti ihan sikana ja laskeuduttua kadet ja jalat tarisi.
Mutta nyt on kotiin tuloaika, ihan kivaa mutta miten sita osaa ollakaan kotona. Ma en ole kattonut 3kk:n telkkua, ei ole tarttenut tehda ruokaa, ei ole tarttenut vieda koiria lenkille, enka ole siivonnut kertaakaan taalla ja lisaksi taalla mua sanotaan madameksi. Miten se teilta onnistuu kaverit? Mitenkohan pysyy imuri kadessa, tosin eipa se ole ennen matkaakaan kovinkaan usein kadessa pysynyt.
Nahdaan!

Kullanmurut

Olinkin unohtanut kertoa kun tormasin naihin ihaniin sulhasehdokkaisiin yhella temppelilla, ei kuulkaa yhtaan hassumpia, siina iskalle vavypoikaa kaksin kappalein....

Valokuvia

Auringonlasku Kathmandussa

Ei se nyt niin justiinsa ole...

Huh,kertakaikkiaan...nyt on mahtava vaellus vuorilla ohi, olipa aika mielenkiintoinen retki. Matka kesti yhteensa yhdeksan paivaa ja kavimme Annapurna Base Camp:lla, joka oli reilut 4kilometrin korkeudella. Maasto oli todella rankka ja haasteellinen, suurin osa oli sellasta korkeata kiviporrasta,ylos ja alas, joka paiva kavelimme noin 5-7 tuntia. Valilla kavelimme niin upeassa metsassa, etta se oli kuin suoraan jostain Taru Sormusten Herrasta-elokuvasta.Nyt matkan jalkeen on olo kuin joku olisi hakannut,paikat niin kipeana, lisaksi sain eilen kivan ruokamyrkytyksen,taas kolmannen kerran.
Otimme matkan Kathmandusta, ja seuranamme oli opas,Majendro, seka kantaja,Milan.Meilla Sannan kanssa oli vain pienet reput ja pakkasimme molempien tavarat yhteen isoon rinkkaan. Havetti taas antaa rinkka niin pienelle pojalle,kun itse olemme paljon isompia, mutta hyvin se Milan jaksoi kantaa niin painavaa rinkkaa.
Paiva ennen matkaa oppaamme kertoi etta teidan kanssa on muuten tulossa eras Puolalainen mies. Olisihan se ollut kohteliasta kysya ensin sopiiko se meille, mutta taalla Nepalissa mikaan nyt ei ole niin justiinsa, katsoimme Sannan kanssa toisiamme ja sanoimme okei, let's go. Seuraavana aamuna hymy oli aika muikea molemmilla, kun tapasimme taman Puolalaisen, keksimme hanelle oman lempparinimen, hyonteistutkija. Tama nimi kertoo just silta milta tama heppu naytti:) puolalainen hyonteistutkija....Han oli varsinainen bisnesmies, tuottaa Nepalista Puolaan suitsukkeita ja saippuaa, ja ties mita viela. Mutta oikeesti tama hyonteistutkija oli tosi mukava!Ja niin matkamme alkoi.
Yot nukuimme majataloissa ja joissa myos pysahdyimme lounastamaan. Nyt ei ollut varsinainen turistiaika mutta tapasimme aika paljon ihmisia ympari maailmaa ja oli kivaa aina jutella heidan kanssaan.Yksi kaveri englannista ihmetteli,kun sanoin etten ollut ikina aikaisemmin trekkaillut ja aloitin sitten suoraan Annapurnalta:) Mutta helppoahan se oli kun ei tarvinnut laittaa telttaa eika sytytella nuotiota ja laittaa itse ruokaa seka meilla oli opas ja kantaja.
Pahin oli kun huomasin toisena paivana etta opas otti "vahan" viinaa. Seurasimme Majendroa kun han oli aamuisin aika hiljainen ja puolen paivan jalkeen juttu alkoi luistamaan seka yhtena paivana han jutteli jopa lampaiden kanssa. No, ei se nyt niin justiinsa ole jos toissa ollaan humalassa, ainakaan taalla Nepalissa....
Mutta mutta, Majendro alkoi kaymaan vahan suomalais tyttojen hermoille muutaman paivan jalkeen. Varsinkin sen jalkeen kun tajusimme etta meilla ei ole riittavasti vaatteita ja liian kylma makuupussi. Tama kaikki tietty Majendron syyta koska han tarkasti varusteemme ennen matkaa. Eli siella ylhaalla oli todella kylma, ja oisin varisimme ja valvoimme kylmyydesta.Lisaksi vuorilla satoi melkein joka paiva ja se kosteus ja kylmyys oli jotain ihan sairasta. Onneksi sita kylmyytta ei kestanyt kun muutama paiva ja alaspain tullessamme ilma oli myos lamminta.
Niin kavi kuuppa kuumana ja pakko oli sanoa Majendrolle etta emme olleet Sannan kanssa tyytyvaisia riittamattomiin varusteisiin emmeka voineet enaa luottaa haneen. Lisaksi se juoputtelu alkoi kaymaan hermoille, taman jalkeen Majendro ei puhunut mulle ollenkaan. Mua suututti puolalainen hyonteistutkijakin niin paljon, koska han sanoi etta pitaisi vaan hyvaksya koska ollaan taalla Nepalissa etta ei ehka Euroopassa, mutta taalla Nepalissa jne. jne.En ma kylla huomannut etta muiden oppaat olisi olleet humalassa ja kayttaytyneet yhta idioottimaisesti.
Eika Sannakaan sanoja saastellyt, vaan yhtena paivana meilla kolmella (mina,Sanna ja Majendro) oli varsinainen huutotappelu paalla ja lopuksi emme kumpikaan saaneet enaa mitaan selvaa Majendron sanoista koska han oli jo niin humalassa, lisaksi hanella oli puhevika, etta oli varsin hankalaa valilla ymmartaa hanta selvinkin pain, voi jestas kylla nyt jalkeenpain naurattaa vedet silmissa.
Samana iltana puolalainen hyonteistutkija loukkasi jalkansa ja han joutui palaamaan pikaisesti oikoreittia pois vuorilta, meidan onneksi Majenrdo mukanaan. Jaimme kolmistaan mina, Sanna ja Milan ja loppu paivat sujuivatkin varsin rattoisasti. Tulimme takaisin Pokharaan bussilla ja pakko oli kokeilla milta tuntuu matkustaa bussin katolla ja ARVATKAA OLIKO VAHAN SIISTIA??? Bussimatka tosin paattyi aika lyhyeen koska alkoi lakko ja lopun matkan jouduimme kavelemaan.
Sellainen oli se seikkailu vuorilla. Nyt oleskellaan Pokharassa ja nautitaan siita kun mitaan ei tarvitse tehda. Eilen kun varisin ja vaikeroin kauhessa pahoinvoinnissa oksentelun jalkeen, halusin vain yhta asiaa, voi kun olisin kotona. Mutta nyt taas olotila alkaa parantua, ja tavallaan haluisin kotiin mutta ei ehka sittenkaan....:)

Vuosi 2066

Hyvaa Uuttavuotta sinne Suomeen, taalla on vuosi 2066 ja uutta vuotta vietettiin viime tiistaina ja vai oliko se sita edellinen tiistai, en muista. Nyt alkaa pikkuhiljaa Kathmandu tuntua silta etta tarttis lahtee kotiin, siis hirvea koti-ikava. Ei jaksais enaa yhtaa harjoittelua eika tata melua, saastetta ja roskaa.Mutta viikko enaa teho-osastolla ja sydanvalvonnassa,sitten matkaamme taas kohti Pokharaa ja lahdemme viikon trekille Annapurnalle!Loput paivat loikoilemme Pokharassa ja otamme aurinkoa.

Taalla on todella kuuma ja varsinkin tama paiva oli niin kuuma etten pystynyt ottamaan aurinkoa kauan aikaa, valilla sataa ja muutama paiva sitten oli kunnon myrsky. Kaikki nahtavyydet ollaan suurin piirtein nahty ja joogatunnilla yritetty kayda silloin kun ollaan ehditty. Joogassa ei ole muita kun mina ja Sanna ja meidan joogaope. Ma en ymmarra mika hirnumiskohtaus mulle aina tulee kun pitaisi istua lootusasennossa ja sanoa ommmm...Havettaa aina mutta kun ma en vaan pysty olemaan nauramatta. Viime tunnilla sain naurukohtauksen tarttumaan myos muihin ja ratkatettiin kaikki kolme!Taalla on siis aika hilpeaa ja hulvatonta meininkia valilla:)
Nyt alkaa parin paivan vapaat pitkasta aikaa ja sen jalkeen teholle, siis harjoittelemaan ei hoitoon:)
Moro!!